Metsäkerhotoimintaa Vihantiin

Vuosina 1956-1961 neuvojan tehtäviä hoiti Toivo Ikonen, joka sai metsäkerhotoiminnan viriämään Vihannin kerholaisten suosioon.

Ensimmäisiä metsätehtäviä olivat metsänhoitopalstat. Erityisen ansiokkaasti palstaansa hoiti mm. Eero Lumiaho. Vuonna 1958 saatiin lumimetsään ensimmäiset männyntaimiviljelmät Salon pojille sekä Vesa Rankiselle. Pojat kasvattivat taimia talon omiin metsänistutuksiin.

50-luvun lopulla männyntaimia kylvettiin männynsiemeniä ja taimia vietiin muualle kouluttavaksi. 60-luvulla mukan tuli myös taimien koulinta. Kerholaiset kasvattivat vuosittain 20 000-40 000 tainta palstoillaan.70-luvun alussa ryhdyttiin kasvattamaan avojuurisia männyntaimia.

Vihantiin istutettiin 4H-kerholaisten männyntaimia mm. hautausmaan läheisyyteen. Vuodesta 1986 lähtien Vihannissa kasvatettiin myös kennotaimia muovihuoneessa vuosittain n. 10 000 kappaletta.

Vuonna 1985 Alpuaan perustettiin nuorisovuoden muistometsikkö istuttamalla koivuja ja mäntyjä meijerin läheisyyteen.